Hyppyni tuntemattomaan

Työpaikan vaihtaminen ei välttämättä ole aina helppoa. Toisille se voi olla kuin vaihtaisi sukkia ja toisille se voi tarkoittaa oman sisäisen mörön voittamista. Tämä on oma lyhyt tarinani työpaikan vaihdosta ja siihen liittyneestä henkisestä prosessista.

Ennen hyppyä

Noin kolme vuotta sitten, kun surffasin LinkedIn:ssa ja sain huomautuksen, että eräs kontaktini oli ollut nykyisellä työnantajallaan 15 vuotta ja LinkedIn pyysi minua onnittelemaan. Jäin pohtimaan itsekseni, että onko se onnittelun paikka. Onko syytä onnitella, että on viettänyt 15 vuotta samassa yrityksessä? Onko oman kehittymisen kannalta hyväksi työskennellä tutussa yrityskulttuurissa, tutussa verkostossa, tuttujen ihmisten ja jopa saman tutun kiinteistön sisällä 15 vuotta? 

Toisaalta pohdin myös omalta kohdaltani olisko minun syytä vaihtaa työnantajaa useamman vuoden jälkeen työskennelleenä samassa yrityksessä. Samaan aikaan ympärilläni kaveripiirissä useammatkin vaihtoivat työnantajaa. Pidin heitä rohkeina ja koko ajan itselläni kalvasi ajatus, että minunkin tulisi uskaltaa joskus tehdä tuo hyppy. Hypätä kohti tuntematonta.

Lähteminen toisaalle ja vielä toiseen pankkiin, tuntui kuin pettäisi vaimoaan.

Aikaa kului tuosta muutama vuosi kun isyysvapaalla tammikuussa 2017 näin mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen. Päätin hakea ja eteninkin hakuprosessissa ensimmäiseen haastatteluun. Haastattelussa minulta kysyttiin, että kun olen ollut 10 vuotta nykyisellä työnantajalla, niin miksi nyt haluan vaihtaa. Kysymyksen jälkeen jouduin todella pohtimaan vastaustani. Lopulta totesin, että 10 vuotta on pitkä aika, se on lähes kolmas osa elämästäni. Nyt olisi hyvä aika vaihtaa, sillä mikäli nyt en päädy sitä tekemään, työnantajan vaihtaminen tulee olemaan tämän jälkeen vaikeampaa vuosi vuodelta. Kerroin, että vaikeinta tässä prosessissa on se, kun olen ollut yhdessä ja samassa yrityksessä 10 vuotta, olen sitoutunut työnantajaan. Lähteminen toisaalle ja vielä toiseen pankkiin, tuntui kuin pettäisi vaimoaan. Uskollisuus ja sitoutuminen 10 vuoden aikana oli kasvanut niin suureksi, että tuntui kuin olisin ollut naimisissa.

Tässä kohtaa kohtasin pelon, jonkinlaisen oman sisäisen mörköni

Etenin seuraavaan haastatteluun, joka sujui mielestäni äärimmäisen hyvin ja olin todella vakuuttunut, että jos minut valitaan, tässä hyppyni tuntemattomaan olisi. Varmuuden tunnetta riitti 12 tuntia, kun seuraavana yönä nukkuin vain 3 tuntia. Tässä kohtaa kohtasin pelon, jonkinlaisen oman sisäisen mörköni. 

Minua siis todella pelotti lähteä nykyiseltä työnantajaltani, jonka tietynlaisesta tutusta turvallisuudesta olin nauttinut 10 vuotta. Kun olin rakentanut verkoston yrityksen sisällä vuosien aikana, olin rakentanut itselleni työpaikan, joka tuntui kuin olisin ollut omassa tutussa olohuoneessani. Tunne siitä, että se seuraava olohuone ei olisikaan niin tutun turvallinen, pelotti minua.

Hypyn jälkeen

Tästä hypystä on nyt hieman yli vuosi ja uskon tehneeni järkevimmän päätöksen vuosiin. Vaikeinta alkuun oli varmasti se, että uudessa yrityksessä minusta tuntui kuin olisin saapunut teflonilla vuorattuun huoneeseen: mistään en saanut kiinni ja ketään en tuntenut. Päivä päivältä muutos kuitenkin eteni ja tuntemattomuus katosi. 

Aloin unohtaa vanhaa mennyttä olohuonettani, imin itseeni tuoreita ajatuksia ja kasvatin verkostoani pienin askelein. Prosessi ei ollut jälkikäteen henkisesti helppo, sillä helpompaa olisi ollut jäädä tuttuun ympäristöön, omaan tuttuun olohuoneeseen. Olen oppinut tästä kaikesta sen, että ei tulisi luoda itselleen liian turvallisia henkisiä olohuoneita. Tulisi uskaltaa haastaa jatkuvasti itseään ja kohdata omia sisäisiä mörköjä

Uskalletaan rohkeasti lähteä tutuista ympäristöistä, sillä kokemuksesta voin sanoa, että se kasvattaa ja kehittää. 

Haluan kannustaa kaikkia rohkeasti kohtaamaan uutta ja tuntematonta, olemaan ennen kaikkea utelias. Uskalletaan rohkeasti lähteä tutuista ympäristöistä, sillä kokemuksesta voin sanoa, että se kasvattaa ja kehittää. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta miksi turvallisesta olohuoneesta poistuminen ja omien sisäisten mörköjen kohtaaminen olisi. 

Elämme maailmassa, jonka muutosvoima on tällä hetkellä jotain, mitä emme välttämättä aina osaa ymmärtää ja jotta pysymme tuossa kyydissä mukana, tärkeää olisi jatkuvasti pyrkiä olemaan utelias ja etsimään uusia tuntemattomuuksia.