
Johtamisen matkalla
Johtamista voisi kuvata matkana, jonka aikana oppii valtavasti uutta itsestään. Jotta matkalla jaksaisi myös rankkasateessa ja myrskyssä, tulee pohtia omaa johtamisen merkityksellisyyttä.
Antellin toimitusjohtaja Tomi Lantto kirjoitti tekstissään "Tahdotko esimieheksi? Mieti pystytkö elämään näiden asioiden kanssa" johtamiseen liittyviä varjopuolia, joita johtajana voi joutua kohtaamaan. Lantto käy tekstissään läpi useita johtamiseen liittyviä haasteita, jotka vaativat johtajalta paljon.
Johtaminen onkin parhaimmillaan kaunista ja ihanaa, kun asiat etenevät, tiimi ja yksilöt onnistuvat, mutta johtaminen ei ole vain onnistumisia päivästä toiseen, vaan päätä joutuu lyömään seinään useammankin kuin kerran, ennen kuin onnistuu.
Johtaminen on kaatuilua, kompurointia, rypemistä ja jälleen kaatumista ennen kuin onnistuu. Mutta jotta tämän kaiken kompuroinnin ja kaatuilun jälkeen jaksaa nousta ylös, tulee olla itselleen selvänä johtamisen merkityksellisyys.
oppii rakastamaan omaa epätäydellisyyttä, sillä johtamisessa ei koskaan tule valmiiksi.
Johtamisessa päämäärä ei ole tärkeintä, vaan kuljettu matka. Merkityksellisyys syntyykin siitä, että ymmärtää mitä johtamisesta on mahdollisuus saada itselleen elämän mittaiseen selkäreppuun ja mitä kaikkea on mahdollisuus kokea matkan aikana.
Johtajana ei ainoastaan saa kehittyä johtamisessa, vaan siinä saa ja joutuu kasvamaan myös ihmisenä. Tämä tarkoittaa samalla, että kasvuun liittyy kasvukipuja joutuu oppia sietämään ja ymmärtämään. Samalla oppii itsestään täysin uusia puolia.
Oppii tuntemaan omat vahvuudet ja toisaalta heikkoudet. Oppii mitä on riittämättömyys ja mitä on nöyryys. Oppii rakastamaan omaa epätäydellisyyttä, sillä johtamisessa ei koskaan tule valmiiksi. Ei ole olemassa täydellistä johtajaa.
tulee löytää kultainen keskitie ja ennen kaikkea oma aito kultainen keskitie
Kun toimii johtajana, on jatkuvasti framilla. On kuin työskentelisi suuressa lasikopissa kaikkien tiirailtavana, joka tarkoittaa, että on toimittava esimerkillisesti, mutta samalla tulisi säilyttää aitous. Ja tässä onkin johtamisen yksi kompleksisuuksista. Johtajalle asetetaan ulkoapäin erilaisia vaatimuksia, jotka ovat ristiriidassa keskenään.
Tulisi olla lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Tulisi olla esimerkillinen, mutta kuitenkin aito. Tulisi olla valmentava, mutta kuitenkin ymmärtää liiketoimintaa ja substanssia.
Saattaa vaikuttaa sekavalta, mutta tulee löytää kultainen keskitie ja ennen kaikkea oma aito kultainen keskitie. Jokainen johtaja on oma persoona ja jokainen toimii omassa liiketoiminnassaan ja omalla alallaan. Tulisi tunnistaa ja ymmärtää sopiva tasapaino omassa johtamisessa ja tämä ei selviä kuin kokeilemalla, kehittymällä ja kasvamalla.
On tärkeää olla aito ja tunnustella johtamisen ensiaskeleilla millainen tyyli sopii itselle. Ei tulisi lukea liikaa johtamisen oppaita, opetella ulkoa johtamisen teesejä tai käyttää hienoja työkaluja, vaan tulisi ottaa mielummin työkaluja ja neuvoja matkan varrella lisää.
Tätä voisi verrata samaan kuin lähtisi maailmanympärysmatkalla. Ei kukaan ota rinkkaa täyteen kaikkia mahdollisia välineitä ja vaatteita eri tilanteita varten, vaan niitä otetaan reppuun tarpeen mukaan matkan aikana. Näin voi toimia myös johtamisessa.
matkan merkityksellisyys antaa energiaa matkan varrella
Tärkeää on ymmärtää miksi haluaa johtaa, miksi haluaa johtajaksi ja mitä haluaa saavuttaa sillä. Kun kirkastaa tämän itselleen jo matkan alussa, matkan merkityksellisyys antaa energiaa matkan varrella.
Johtaminen ei ole aina hauskaa, ihanaa tai kaunista, mutta parhaimmillaan se on paras matka, jonka yksilönä voi koskaan tehdä.
.