Olen epäonnistunut - oletko sinä?

Olemme huonoja juhlimaan onnistumisia, joten olisimmeko parempia juhliamaan epäonnistumisia? 

Me suomalaiset olemme tunnetusti huonoja juhlimaan onnistumisia. Olemme äärimmäisen tunnollisia ja teemme työmme mahdollisimman hyvin määräaikoja kunnioittaen. 

Jos joku onnistuu, saatamme tuntea jopa kateutta toisen onnistumisesta tai ainakin omat kokemukset tästä näin osoittavat. Siinä missä olemme hyviä, on toisten virheiden ja epäonnistumisten löytäminen ja arvostelu.

Jos emme osaa juhlia onnistumisia, mutta osaamme löytää virheitä, olisimmeko parempia juhlimaan epäonnistumisia.

meidän tulisi oppia tekemään enemmän virheitä

Epäonnistumisesta saatan itsekin mennä itseeni ja syylistää omaa toimintaani. Kirjoitinkin tästä viime syksynä ensimmäisessä blogitekstissäni. Osaammeko nauraa omille epäonnistumisille ja nauttia niistä riittävästi? Oman kokemukseni mukaan emme. Olemme kansana nöyrä ja emme pidä itsestämme liikaa ääntä. 

Muistan edelleen elävästi kun työskentelin yksikössä, jossa silloinen yksikön johtaja totesi henkilöstöpalaverissa, että meidän tulisi oppia tekemään enemmän virheitä. Monella meni pakka tästä sekaisin ja ihmeteltiin miten tällaista voi sanoa julkisesti. Miten kukaan voi sanoa, että virheitä tulisi sallia? Eikö meidät ole rakennettu niin, että pyrimme välttämään virheitä ja virhe itsessään on yksi pahimmista synneistä?

Epäonnistuin tuolloin olemaan arvostava esimies, mutta toisaalta tuosta myös opin paljon.

Lähdin tätä aihetta pohdittuani listamaan omia epäonnistumisia johtajana viime vuosilta. Osan olen jo unohtunut, mutta joitain on jäänyt mieleen.

Ensimmäistä kertaa lähijohtajana

Kun aloitin ensimmäistä kertaa johtajana 2013, olin enemmän yksilö kuin osa tiimiä. Uskoin siihen, että pystyn muuttamaan kaiken ja kaikki muuttuu kun minä muutan. En ymmärtänyt vielä silloin mitä tarkoittaa toimia tiimin lähijohtajana. 

Muutama vuosi tästä ja pikkujouluissa eräs tiimiläiseni totesikin, että olin alkuun kuin kukonpoika joka röyhenteli höyheniään ja komeaa sulkaansa. Epäonnistuin tuolloin olemaan arvostava lähijohtaja, mutta toisaalta tuosta myös opin paljon. 

Opin mm. osallistamaan mahdollisimman paljon tiimiä mukaan toimintaan ja lisäksi jokainen muutos tulisi pyrkiä tehdä arvostavasti yhdessä tiimin kanssa.

Epäonnistunut keskustelu

Toinen epäonnistumiseni liittyy erääseen kehityskeskusteluun vuosia takaperin tiimiläiseni kanssa. Tiesin, että tämän henkilön kanssa keskustelusta voisi tulla vaikea, joten päätin valmistautua todella huolellisesti ja pyrin hakemaan jokaiseen arviooni mahdollisimman monta näkökulmaa. 

Päätin myös sparrailla keskustelua etukäteen kollegani kanssa. Kun lopulta oli keskustelun aika, se oli huonoin siihen astisista kehityskeskusteluista tai keskustelu yleensäkkään jonka olen käynyt. Mikään etukäteen pohtimani suunnitelma ei toteutunut ja henkilö käyttäytyminen ei ollut ennakoitavissa. 

Tuosta opin sen, että vaikka kuinka suunnittelisi, kannattaa aina varautua täydelliseen epäonnistumiseen.

Epäonnistunut rekrytointiprosessi

Kolmas epäonnistumiseni liittyy kun meillä oli rekrytointitarve eräässä yksikössä. Teimme rekrytoinnin suurimmaksi osaksi yhdessä lähijohtajien kesken ja keskenämme teimme karkean suunnitelman ja aikataulun. Varasimme palavereita ja haastatteluaikoja kalentereistamme ennakkoon. Lopulta meidän aikataulumme ei pitänyt johtuen monista muista muuttuvista tekijöistä. Hakijat joutuivat odottamaan liian pitkään vastauksiamme ja elivät epätietoisuudessa. 

Kun tuon jälkeen seuraavana syksynä rekrytoin, oli tulos aivan jotain muuta. Suunnittelimme ja aikataulutimme rekryprosessin etukäteen yhdessä tiiminvetäjäni kanssa ja päätin, että aikataulusta pidetään kiinni. Lopulta koko rekrytointiprosessi oli valmis etuajassa ja saimme mm. viestit ei valituille lähetettyä heti seuravaana päivänä kun hakuaika oli päättynyt. Onnistuin myös osallistuttamaan tiimin mukaan rekrytointiin hakuilmoituksen tekemisestä valintoihin saakka. 

Lisäksi onnistuin myös antamaan jokaiselle haastatteluista ei valituille palautetta jälkikäteen ja moni oli yllättynyt palautteesta, johon ei oltu selkeästi totuttu vastaavassa tilanteessa.

Nauroimme epäonnistumisillemme ja samalla rakensimme keskinäistä luottamusta.

Miten sitten opimme nauramaan omille epäonnistumisille? Yksi kokeilun arvoinen voisi olla järjestetää palaveri, jossa on ainoastaan yksi aihe: epäonnistumisten jakaminen. Järjestetään oman tiimin tai yksikön FuckedUp Night. Jokainen valmistautuu kertomaan yhden epäonnistumisen koko porukalle ja yhdessä nauretaan omille ja toistemme mokille. 

Toteutimme tämän eräässä organisaatiossa esihenkilöiden kesken eräänä perjantai-iltapäivänä jakaen omia epäonnistumisia. Nauroimme epäonnistumisillemme ja samalla rakensimme keskinäistä luottamusta.

Jos pelkäämme epäonnistumisia, tyydymme keskinkertaisuuteen.

Opitaan nauttimaan omista epäonnistumisista useammin. Opitaan nauttimaan enemmän niistä hetkistä, kun olemme tajunneet epäonnistuneemme. 

Jos pelkäämme epäonnistumisia, tyydymme keskinkertaisuuteen. Tämä ei kehitä toimintaa ja saattaa johtaa näivettymiseen. 

Epäonnistumisesta voi syntyä onnistuminen ja parhaimmillaan oppimme jotain uutta itsestämme.