Rohkeus, kokeilu, epäonnistuminen

Olin pitkään suunnitellut julkaisevani ensimmäisen blogitekstini. Ehkä se kuuluisa sisältömörkö oli estänyt aikeeni, mutta eräänä epäonnistumisen päivän aattona päätin tuon lopulta tehdä. Tämä on tuo teksti.

epäonnistumisia tulisi oppia sietämään ja niitä tulisi uskaltaa sallia itselleen

Olen harrastanut jossain määrin seinäkiipeilyä, hyvin vähän toistaiseksi. Seinäkiipeilyssä yritän haastaa itseäni yhä vaikeampiin reitteihin ja sitä kautta kehittyä teknisesti. Kun olen saanut itseni siihen pisteeseen, että tiedän seuraavan otteen olevan haastava ja samaan aikaan tiedostan epäonnistumisen olevan mahdollinen, en uskalla antaa itsestäni kaikkea. Saatan vedota väsymykseen ja pyytää varmistajaani laskemaan minut alas. Tuo tunne on pelko epäonnistumisesta. Seinäkiipeilyssä tuon tunteen tunnistaa helposti, mutta haastavampaa on tunnistaa tämä tunne esimerkiksi omassa työssä. Kuinka rohkeasti uskallan kokeilla uutta ja haastaa itseäni epäonnistumisenkin pelossa.

Ilman epäonnistumisia, ei löydä omia rajojaan ja kehittyminen voi olla hidasta.

Omasta mielestäni epäonnistumisia tulisi oppia sietämään ja niitä tulisi uskaltaa sallia itselleen. Ilman epäonnistumisia, ei löydä omia rajojaan ja kehittyminen voi olla hidasta. Helppoa se ei toki ole. Oma itsekriittisyys on varmasti ainakin omassa tekemisessä haasteena ja lisäksi pelko muiden reaktioista epäonnistumisen hetkellä varmasti myös vaikuttaa. 

Kuitenkin lopulta haaste on oman pääkopan sisällä. Pettymys itseensä epäonnistumisen hetkellä ja pelko välttää tämä. Tämä toisaalta pätee myös tähän kirjoittamiseen. Mitä jos kukaan ei tykkää siitä mitä kirjoitan tai mitä jos saan ainoastaan negatiivista ja kriittistä palautetta? Tässäkin suurin haaste on oman pääkopan sisällä. Toisaalta kuten nyt, ylitin itseni ja lähdin rohkeasti kokeilemaan.

Kokeilukulttuuri ruokkii parhaimmillaan luovuutta ja innovatiivisuutta

Epäonnistumisen pelon poistamiseen tai epäonnistumisten sietämiseen on yksi hieno resepti: kokeilukulttuuri. Tämä on itselleni avautunut viimeisen puolen vuoden aikana. Mistä tässä on kysymys? Yksinkertaisesti siitä, että lähdetään rohkeasti kokeilemaan liiallisen suunnittelun sijaan ja kokeilemisen kautta saadaan palautetta mikä kannattaa ja mikä ei. 

Eräs verkostostani twiittasi twiitin "Ylisuunniteltu ei mitenkään ole puoliksi tehty", joka kuvaa hyvin mihin monesti sorrutaan. Suunnitellaan ja hierotaan suunnitelmaa mahdollisimman paljon, jotta riskit epäonnistumiselle ja kasvojen menettämiselle olisi mahdollisimman vähäiset. Liiallisen suunnittelun myötä menetetään ajan lisäksi spontaanisuus ja kokeilemisen innokkuus.

Ilman riittävää luottamusta ei uskalleta tuoda omia ideoita kokeiltavaksi

Kokeilukulttuuri ruokkii parhaimmillaan luovuutta ja innovatiivisuutta, mutta vaatii toimiakseen luottamusta. Ilman riittävää luottamusta ei uskalleta tuoda omia ideoita kokeiltavaksi tai se vaatii ainakin reilusti paljon enemmän rohkeutta. Kokeilemisen paras puoli on, että kokeilun voi koska tahansa päättää. Ei tarvitse tehdä asioita vuosikausia, vaan voi nopeastikin päättää yhden kokeilun ja aloittaa seuraavan.

vaatii toimiakseen keskinäistä luottamusta ja rohkeutta epäonnistua

Kokeilukulttuuri on parhaimmillaan äärimmäisen ketterää, innovatiivista ja luovaa. Se vaatii toimiakseen keskinäistä luottamusta ja rohkeutta epäonnistua. 

Kannustankin kaikkia ylittämään rajojaan ja kokeilemaan asioita, joita tähän mennessä on pitänyt esteinä tai mörköinä. 

Minä tein sen tänään. Julkaisin ensimmäisen blogitekstini.

Uskalsin kokeilla.